Etusivu
Pääsivu
Tulokset / Uutiset
Historia
1970-luku
1980-luku
1990-luku
2000-luku
Nousevat tähdet
Näyttelyhetkiä
Pentukuvia
Astutuksia
Koiranelämää
Paimennuskuvia
Uintikuvia
Historiallisia kuvia
Satu arvostelemassa
Mielestäni
Linkit
Galleria
Yhteystiedot
Vieraskirja
Mielestäni

Rotu:

Kun tarkastelee tämän päivän vanhaenglanninlammaskoiria tulee väkisinkin ajatelleeksi, että rotu oli ennen paremmassa jamassa kuin nykyään. Meidän täytyy tarkastellessamme muistaa, että ensin oli joukko riittävän samankaltaisia koira, joita alettiin kutsua rotunimikkeellä ja niiden olemassa olevien koirien perusteella tehtiin rotumääritelmä, ei päinvastoin. Jokainen ensimmäisen rotumääritelmän jälkeen seuraaviin tehty muutos ei ole suinkaan tehty vain selventämään ensimmäistä rotumääritelmää vaan sen takia, että vain muutamat pystyivät kasvattamaan rotumääritelmän mukaisia koiria. Oli helpompaa muuttaa rotumääritelmää. Harva nykyinen vanhaenglanninlammaskoira vastaa alkuperäisiä vaatimuksia.

Rotu oli ja on edelleenkin paimenrotu. Vanhaenglanninlammaskoiran tuli olla sekä karjaa ajava (riittävän pieni), että vahtiva (riittävän suuri) monitoimikoira. Kuten kaikki muutkin samaan tarkoi-tukseen kehitetyt rodut, vanhaenglanninlammaskoira edusti keskikokoista koiraa. Sen turkki on joka sään kaksinkertainen turkki ja sen tyypilliset pitkäsääriset takajalat tekevät mahdolliseksi äkkikäännökset, hypyt yli aitojen ja lammaslauman.

Terveys:

Rotua vaivaa turhan monet perinnöllisiksi luokiteltavat sairaudet:
SILMÄT: kaihi, PRA, PHTV, PPM, entropium, CEA.
KORVAT: kuurous, tois- tai molemminpuolinen, liian runsaat korvakarvat.
LUUSTO: Lonkkanivelen- ja kyynärnivelen kasvuhäiriöt, OCD, nivelrikko, spondyloosi.
IHO: SA, ruoka-, kosketus- ja pölyallergiat.
SISÄTAUDIT: cardiomyopatia, hypo- ja hypertyreoosi, v. Willebrand ja usealla tavalla oireilevat autoimmuunisairaudet kuten IMHA (immuunivälitteinen hemolyyttinen anemia (AIHA)) vain muutama mainitakseni.
Jotta rotu pärjäisi ja päästäisiin eteenpäin, täytyy ottaa monta askelta takaisinpäin. On sääli, että kaikenlaiset näyttelyt ja toko- ja agilitykilpailut ovat saaneet niin suuren merkityksen, että ollaan sivuutettu tällainen määrä terveysongelmia, vaikka juuri niiden tulisi olla joka rodun kasvatustyön perusta.

Jalostus on koirankasvatuksessa aivan väärä termi. Jalostaminen tarkoittaa jonkun materiaalin muokkaamista toiseksi. Sitähän me emme ole minkään rodun kanssa tekemässä vaan meidän tulee vaalia sitä koirarotua, jonka mukaan ensimmäinen rotumääritelmä tehtiin.

Koiranäyttelyt:

Koiranäyttelyt on vaarallinen harrastus sillä kilpaileminen voi viedä koiranomistajan mukanaan niin totaalisesti, että kyseessä on jo "sairaus". Mutta harkitusti harrastaen voit löytää itsellesi useita ystäviä ja kilpailu muuttuu toisarvoiseksi tapahtuman luonteen muuttuessa sosiaaliseksi tapaamiseksi saman henkisten ihmisten kanssa. Olen itse ulkomuototuomari ja siinä toimessa sen verran naiivi, että kuvittelen koiranomistajien esittävänsä koiransa minulle saadakseen kuulla juuri minun mielipiteeni. Arvostelen harvoin, koska en halua arvostella samoja koiria jatkuvasti. Koiria on mukava käydä läpi muutaman vuoden välein ja katsoa kuinka ne ovat kehittyneet. Aivan samalla periaatteella esitän omia koiriani toisille tuomareille. Kuvittelen heidänkin tahtovan nähdä muutaman vuoden välein kuinka omat koirani ovat kehittyneet. Mielestäni näin saamme kaikki eniten irti näyttelyistä ja kuvittelen tämän olevan näyttelyiden erään tarkoituksenkin.

Nykykehissä näemme valitettavan usein, pääosin ulkomaisia tuomareita, jotka eivät hallitse rotuamme. He "laskevat" silmäpigmenttien pituudet, ja jotkut "kuuntelevat" pylly pystyssä koiran turkin oikeaa rahinaa, mutta tuskin liikuttavat koiria joiden tulisi osoittaa olevansa pystyviä paimenia. Kaiken huipuksi valtava turkki on usein hyvän sijoituksen takana, eikä muisteta, että nartuilla on itsestään selvänä vähemmän turkkia jatkuvien hormonaalisten muutosten seurauksena. Vain ani harva ulkomuototuomari vaivautuu juoksuttamaan koiria useampaa kierrosta, saatika löysässä taluttimessa ja usein voittaja on se, jonka profiili näyttää parhaalta paikalla seistessä (makes nice picture when standing, sanellaan).

Mielestäni vuoden-paras-sitä-sun-tätä pistelaskut ovat vieneet rennon meiningin kehistä. Koiranäyttelyistä on tullut turhan vakavasti otettavia tapahtumia. Muistan ajan jolloin koiranäyttelyitä oli nykyistä huomattavasti harvemmin. Useimmat vakituiset kävijät tunsivat toisensa yli roturajojen ja kaikki seurasivat toistensa kehiä. Näin opittiin valtavasti koirista ja kun opittiin katsomaan muita rotuja alettiin ymmärtää myös omaa rotua. Nykyään, ellei oma voitto häämötä, useat poistuvat näyttelystä jo ennen kuin rodun paras on valittu, saatikka että oltaisiin kiinnostuneita muista roduista ja jäätäisiin katsomaan loppukilpailuja.

Useissa maassa, myös Suomessa, koirat tulevat aivan liian helpolla valioiksi. Suomessa on aivan liikaa näyttelyitä, joista voi saada sertifikaatin. Pienilukuisten rotujen kohdalla (mm. bobtail) muutamat koirat käyvät keräämässä titteleitä ja pisteitä aivan liian vähällä kilpailulla.

Liiallinen turkin kunnostaminen on myös aivan päätöntä. Kun potentiaalinen pennunostaja tulee näyttelyyn katsomaan rotua, ei ole mikään ihme, että koiran ostopäätös siirtyy johonkin toiseen rotuun. Ei melkein kukaan halua nykyään näin suuritöistä koiraa. Yhteiskuntakin suosii pienempiä koirarotuja tai sekarotuisia koiria, joiden uskotaan olevan terveämpiä, mikä ei pidä paikkaansa.

Vanhaenglanninlammaskoiralta vaaditaan näyttelykehissä naamalle niin paljon karvaa, ettei se näe niiden läpi ja jotkut tuomarit eivät salli hiusnipistimen käyttöä kehässä. Kaikki muut samaa tehtävää toimittavat paimenrodut harjataan niin, että niiden silmät näkyvät! Takamuksen päällä olevat karvat ovat vähintään 25cm:n mittaisia ja koira näyttää tupeeratulta jättilelulta, ei paimenkoiralta. Sääli.

Päivittäinen hoito:

Mielestäni tulisi tehdä selväksi vanhaenglanninlammaskoiraa harkitseville, että rotu ei ole "suloinen panda" eikä "teddykarhu". Kyseessä on kuria vaativa koira, jolle paikka laumassa on tehtävä heti selväksi. Koira pitää siitä, että sillä on selkeä asema. Tulee muistaa, että pohjolassa ilmasto ei suosi pitkäkarvaisen koiran omistajaa. Keväät ja syksyt ovat märkiä ja pitkiä. Lukuun ottamatta muutamaa täydellistä viileähköä kuivaa kesäpäivää, muutamaa kuivaa pikkupakkasen puolella olevaa syyspäivää ja sopivia n. 10 asteen pakkassäitä ja lunta muutamana päivänä talvella, on suurimmaksi osaksi "väärä keli" ulkoilla lammaskoiran kanssa. Hiekkaa ja mutaa tulee "lapioittain" ja kesäauringon kiilassa voi nähdä olohuoneessa pölytanssin. Nuoskakelillä lumi tarttuu koiraan niin, että se täytyy liottaa ulkoilun jälkeen lämpimässä vedessä ja sen jälkeen tietysti kuivata föönillä. Kovilla pakkasilla taasa karvaisen lammaskoirankin varpaat palelevat ja keräävät jäätä.

Vaikka kuinka varoitat turkin hoidosta, on ostaja aina valmis ottamaan itselleen vanhaenglanninlammaskoirapennun. Valitettavan usein, se "kaiken ymmärtänyt" uusi koiranomistaja ei kuitenkaan jaksa tai ymmärrä hoitaa koiraansa, vaikka kyse on vain viikoittain tapahtuvasta toimenpiteestä. Niinpä seuraavan kerran kun tapaat kasvattisi on se todennäköisesti lyhyeksi leikattavassa kunnossa vuositakkuineen.

Me pesemme turkin valkoiset osat lumettomana aikana vähintään joka toinen viikko ja samalla koirat harjataan, ei se sen kummempaa vaadi. Vanhat koirat saavat kulkea lyhyessä turkissa, koska usean pörröturkin omistajina täytyy kunnostukselta jäädä muuhunkin aikaa. Jos joku tämän purkauksen jälkeen on valmis edelleen ottamaan lammaskoiran niin meihin voi ottaa yhteyttä tämän kotisivun kontaktitietojen kautta.

- Satu Tanner -