Rotu:
Kun tarkastelee tämän päivän vanhaenglanninlammaskoiria tulee väkisinkin ajatelleeksi,
että rotu oli ennen paremmassa jamassa kuin nykyään. Meidän täytyy tarkastellessamme
muistaa, että ensin oli joukko riittävän samankaltaisia koira, joita alettiin kutsua
rotunimikkeellä ja niiden olemassa olevien koirien perusteella tehtiin rotumääritelmä,
ei päinvastoin. Jokainen ensimmäisen rotumääritelmän jälkeen seuraaviin tehty muutos ei
ole suinkaan tehty vain selventämään ensimmäistä rotumääritelmää vaan sen takia, että
vain muutamat pystyivät kasvattamaan rotumääritelmän mukaisia koiria. Oli helpompaa
muuttaa rotumääritelmää. Harva nykyinen vanhaenglanninlammaskoira vastaa alkuperäisiä
vaatimuksia.
Rotu oli ja on edelleenkin paimenrotu. Vanhaenglanninlammaskoiran tuli olla sekä karjaa
ajava (riittävän pieni), että vahtiva (riittävän suuri) monitoimikoira. Kuten kaikki
muutkin samaan tarkoi-tukseen kehitetyt rodut, vanhaenglanninlammaskoira edusti
keskikokoista koiraa. Sen turkki on joka sään kaksinkertainen turkki ja sen tyypilliset
pitkäsääriset takajalat tekevät mahdolliseksi äkkikäännökset, hypyt yli aitojen ja
lammaslauman.
Terveys:
Rotua vaivaa turhan monet perinnöllisiksi luokiteltavat sairaudet:
SILMÄT: kaihi, PRA, PHTV, PPM, entropium, CEA.
KORVAT: kuurous, tois- tai molemminpuolinen, liian runsaat korvakarvat.
LUUSTO: Lonkkanivelen- ja kyynärnivelen kasvuhäiriöt, OCD, nivelrikko, spondyloosi.
IHO: SA, ruoka-, kosketus- ja pölyallergiat.
SISÄTAUDIT: cardiomyopatia, hypo- ja hypertyreoosi, v. Willebrand ja usealla tavalla oireilevat autoimmuunisairaudet kuten IMHA (immuunivälitteinen hemolyyttinen anemia (AIHA)) vain muutama mainitakseni.
Jotta rotu pärjäisi ja päästäisiin eteenpäin, täytyy ottaa monta askelta takaisinpäin.
On sääli, että kaikenlaiset näyttelyt ja toko- ja agilitykilpailut ovat saaneet niin
suuren merkityksen, että ollaan sivuutettu tällainen määrä terveysongelmia, vaikka juuri
niiden tulisi olla joka rodun kasvatustyön perusta.
Jalostus on koirankasvatuksessa aivan väärä termi. Jalostaminen tarkoittaa jonkun
materiaalin muokkaamista toiseksi. Sitähän me emme ole minkään rodun kanssa tekemässä
vaan meidän tulee vaalia sitä koirarotua, jonka mukaan ensimmäinen rotumääritelmä tehtiin.
Koiranäyttelyt:
Koiranäyttelyt on vaarallinen harrastus sillä kilpaileminen voi viedä koiranomistajan
mukanaan niin totaalisesti, että kyseessä on jo "sairaus". Mutta harkitusti harrastaen
voit löytää itsellesi useita ystäviä ja kilpailu muuttuu toisarvoiseksi tapahtuman luonteen
muuttuessa sosiaaliseksi tapaamiseksi saman henkisten ihmisten kanssa.
Olen itse ulkomuototuomari ja siinä toimessa sen verran naiivi, että kuvittelen
koiranomistajien esittävänsä koiransa minulle saadakseen kuulla juuri minun mielipiteeni.
Arvostelen harvoin, koska en halua arvostella samoja koiria jatkuvasti. Koiria on mukava
käydä läpi muutaman vuoden välein ja katsoa kuinka ne ovat kehittyneet. Aivan samalla
periaatteella esitän omia koiriani toisille tuomareille. Kuvittelen heidänkin tahtovan
nähdä muutaman vuoden välein kuinka omat koirani ovat kehittyneet. Mielestäni näin
saamme kaikki eniten irti näyttelyistä ja kuvittelen tämän olevan näyttelyiden erään
tarkoituksenkin.
Nykykehissä näemme valitettavan usein, pääosin ulkomaisia tuomareita, jotka eivät hallitse
rotuamme. He "laskevat" silmäpigmenttien pituudet, ja jotkut "kuuntelevat" pylly pystyssä
koiran turkin oikeaa rahinaa, mutta tuskin liikuttavat koiria joiden tulisi osoittaa olevansa
pystyviä paimenia. Kaiken huipuksi valtava turkki on usein hyvän sijoituksen takana, eikä
muisteta, että nartuilla on itsestään selvänä vähemmän turkkia jatkuvien hormonaalisten
muutosten seurauksena. Vain ani harva ulkomuototuomari vaivautuu juoksuttamaan koiria
useampaa kierrosta, saatika löysässä taluttimessa ja usein voittaja on se, jonka profiili
näyttää parhaalta paikalla seistessä (makes nice picture when standing, sanellaan).
Mielestäni vuoden-paras-sitä-sun-tätä pistelaskut ovat vieneet rennon meiningin kehistä.
Koiranäyttelyistä on tullut turhan vakavasti otettavia tapahtumia. Muistan ajan jolloin
koiranäyttelyitä oli nykyistä huomattavasti harvemmin. Useimmat vakituiset kävijät tunsivat
toisensa yli roturajojen ja kaikki seurasivat toistensa kehiä. Näin opittiin valtavasti
koirista ja kun opittiin katsomaan muita rotuja alettiin ymmärtää myös omaa rotua.
Nykyään, ellei oma voitto häämötä, useat poistuvat näyttelystä jo ennen kuin rodun
paras on valittu, saatikka että oltaisiin kiinnostuneita muista roduista ja jäätäisiin
katsomaan loppukilpailuja.
Useissa maassa, myös Suomessa, koirat tulevat aivan liian helpolla valioiksi. Suomessa
on aivan liikaa näyttelyitä, joista voi saada sertifikaatin. Pienilukuisten rotujen
kohdalla (mm. bobtail) muutamat koirat käyvät keräämässä titteleitä ja pisteitä aivan
liian vähällä kilpailulla.
Liiallinen turkin kunnostaminen on myös aivan päätöntä. Kun potentiaalinen pennunostaja
tulee näyttelyyn katsomaan rotua, ei ole mikään ihme, että koiran ostopäätös siirtyy
johonkin toiseen rotuun. Ei melkein kukaan halua nykyään näin suuritöistä koiraa.
Yhteiskuntakin suosii pienempiä koirarotuja tai sekarotuisia koiria, joiden uskotaan
olevan terveämpiä, mikä ei pidä paikkaansa.
Vanhaenglanninlammaskoiralta vaaditaan näyttelykehissä naamalle niin paljon karvaa,
ettei se näe niiden läpi ja jotkut tuomarit eivät salli hiusnipistimen käyttöä kehässä.
Kaikki muut samaa tehtävää toimittavat paimenrodut harjataan niin, että niiden silmät
näkyvät! Takamuksen päällä olevat karvat ovat vähintään 25cm:n mittaisia ja koira
näyttää tupeeratulta jättilelulta, ei paimenkoiralta. Sääli.
Päivittäinen hoito:
Mielestäni tulisi tehdä selväksi vanhaenglanninlammaskoiraa harkitseville, että rotu
ei ole "suloinen panda" eikä "teddykarhu". Kyseessä on kuria vaativa koira, jolle
paikka laumassa on tehtävä heti selväksi. Koira pitää siitä, että sillä on selkeä asema.
Tulee muistaa, että pohjolassa ilmasto ei suosi pitkäkarvaisen koiran omistajaa.
Keväät ja syksyt ovat märkiä ja pitkiä. Lukuun ottamatta muutamaa täydellistä viileähköä
kuivaa kesäpäivää, muutamaa kuivaa pikkupakkasen puolella olevaa syyspäivää ja
sopivia n. 10 asteen pakkassäitä ja lunta muutamana päivänä talvella, on suurimmaksi
osaksi "väärä keli" ulkoilla lammaskoiran kanssa. Hiekkaa ja mutaa tulee "lapioittain"
ja kesäauringon kiilassa voi nähdä olohuoneessa pölytanssin. Nuoskakelillä lumi tarttuu
koiraan niin, että se täytyy liottaa ulkoilun jälkeen lämpimässä vedessä ja sen jälkeen
tietysti kuivata föönillä. Kovilla pakkasilla taasa karvaisen lammaskoirankin varpaat
palelevat ja keräävät jäätä.
Vaikka kuinka varoitat turkin hoidosta, on ostaja aina valmis ottamaan itselleen
vanhaenglanninlammaskoirapennun. Valitettavan usein, se "kaiken ymmärtänyt" uusi
koiranomistaja ei kuitenkaan jaksa tai ymmärrä hoitaa koiraansa, vaikka kyse on vain
viikoittain tapahtuvasta toimenpiteestä. Niinpä seuraavan kerran kun tapaat kasvattisi on
se todennäköisesti lyhyeksi leikattavassa kunnossa vuositakkuineen.
Me pesemme turkin valkoiset osat lumettomana aikana vähintään joka toinen viikko ja
samalla koirat harjataan, ei se sen kummempaa vaadi. Vanhat koirat saavat kulkea lyhyessä
turkissa, koska usean pörröturkin omistajina täytyy kunnostukselta jäädä muuhunkin aikaa.
Jos joku tämän purkauksen jälkeen on valmis edelleen ottamaan lammaskoiran niin meihin
voi ottaa yhteyttä tämän kotisivun kontaktitietojen kautta.
- Satu Tanner -
|
